Hiljattain Helsingin Sanomien julkaiseman Tommy Hellstenin kirjoituksen mukaan uupumus ja masennus ovat koko yhteiskuntamme sairaus ja ylisuorittaminen sekä siitä johtuva väsymys kulttuurissamme enemmän tai vähemmän kollektiivisesti hyväksytty tila. Miten voimme ennaltaehkäistä tällaisen tilan syntymisen ja tasapainoittaa arkea pienin teoin?
Uupumista koskeva kirjoitus kosketti minua läheltä, sillä olen helposti innostuva ihminen ja lähden herkästi ylikierroksille. Tämän takia myös väsyn helposti. Toisaalta tämä piirre minussa on ollut arvokas oppitunti levon merkityksestä ja siitä, kuinka tärkeää on muistaa jarruttaa - myös silloin, kun innostus meinaa viedä mukanaan.
Tässä yhteiskunnassa, jossa ärsykkeitä tulee koko ajan ja joka suunnalta, on helppo polttaa itsensä loppuun - ja usein uupuminen tapahtuu niin salakavalasti ettei sitä edes huomaa ennen kuin romahduspisteessä. Jo sortuneita rakenteita on paljon vaikeampi korjata kuin ennaltaehkäistä tällaisen tilan syntyminen. Tämän takia oman kehon kuuntelu on äärimmäisen tärkeää.
Sanon usein joogatunneillani että tasapaino ei ole staattinen tila. Se on jotain, jota tulee ylläpitää jatkuvasti. Se on harjoitus, jonka tärkeä osa on pysähtyminen itsen äärelle. Oman kehon kuuntelu.
Meillä jokaisella on useita erilaisia rooleja arjessa ja olemme usein täyttämässä rooleihin liittyviä odotuksia ja velvollisuuksia tai kannattelemassa muita ihmisiä. Voimme helposti unohtaa kysyä itseltä mitä minä oikeasti tarvitsen arjen hulinan keskellä? Tai sitten emme edes halua tai malta pysähtyä kysymään tätä itseltämme.
Hellsten listasi kirjoituksessaan asioita, joista voi tunnistaa alkavan uupumuksen. Ajattelin nyt vastineeksi kerätä listan asioista, jotka auttavat minua voimaan hyvin. Alla asioita, jotka ovat tuoneet tasapainoa omaan arkeeni – ehkä niistä on hyötyä myös sinulle.
- Liikunta. Löydä laji josta oikeasti tykkäät. Uskon, että jokaiselle löytyy jokin mieluinen urheilulaji. Pidä liikunnassa mielessä lempeys ja leikkimielisyys – liikunnan ei tarvitse olla vakava asia tai suorittamista tässä muuten niin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa.
- Meditaatio ja hengitysharjoitukset. Meditaatio ei tarkoita tunnin hiljaa istumista vaan jo viiden minuutin tietoisen läsnäolon harjoitus rauhoittaa mieltä. Ole tässäkin asiassa armollinen itsellesi. Jos sinulle tuottaa vaikeuksia tehdä meditaatiota yksin, voit esimerkiksi tutustua yogoben meditaatioharjoituksiin videokirjastossa. Asia, jonka usein yhdistän meditaatioon on yksinkertainen, tähän hetkeen ankkuroiva ”olen tässä” –mantra: hengitä nenän kautta. Lausu itsellesi hiljaa mielessä ”olen” jokaisella sisäänhengityksellä ja ”tässä” uloshengityksellä. Toista tätä hengityksen säestämää mantraa hetken ajan tai laita puhelimen ajastin hälyttämään 10–15 minuutin kuluttua.
- Aidot kohtaamiset. Olemme aina tavoitettavissa. Tiedämme, mitä ystävä teki viikonloppuna instagramin kautta - meidän ei tarvitse edes vaivautua kysymään tätä häneltä. Whatsapp- ja facebookviestit piippaavat puhelimissa jatkuvasti. Mutta kuinka suuri osa tästä on oikeaa vuorovaikutusta, ihmisten välistä kohtaamista ja aitoa yhteyttä vahvistavaa kommunikointia? Järjestä aikaa ystävyyssuhteiden ylläpitoon – tutkimusten mukaan yhteisöllisyys ja vahvat siteet läheisiin vaikuttavat hyvinvointiin positiivisesti. Aina emme voi nähdä rakkaita ihmisiä niin usein kuin haluamme, mutta silloin kun se on mahdollista, voimme päättää olla aidosti läsnä.
- Yksin oleminen. Joskus itsen ympäröiminen muilla ihmisillä on helpompaa kuin yksin oleminen. Joillekin yksin oleminen voi myös tuntua pelottavalta koska silloin joutuu aidosti kohtaamaan oman itsen. Toiset tarvitsevat enemmän omaa aikaa, osa latautuu parhaiten muiden ihmisten seurassa. Silti olen sitä mieltä, että vain rohkeudessa olla yksin on mahdollista olla rehellinen omalle itselle – se on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perusta.
- Luovat tauot. Minulle arjen tasapainoon liittyy olennaisesti oman luovuuden ruokkiminen ja ylläpito. Uusien ideoiden syntyminen tarvitsee tilaa. Lahjoita itsellesi joka päivä luova tauko, mitä se sinulle ikinä merkitseekään. Esimerkiksi minulle se merkitsee usein tanssihetkeä tai joogamatolle astumista niin, että annan kehon kertoa miten se haluaa liikkua. Joskus se tarkoittaa kirjoittamista, toisinaan juoksulenkkiä meren äärellä tai rauhallista kävelyä luontopolulla. Muistathan, että tähän ei ole oikeaa tai väärää vastausta.
- Säännöllinen nukkumaanmenoaika ja iltojen rauhoittaminen. Rauhoita sänky nukkumiseen ja laita puhelin pois hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Ota kännykän tilalle sänkyyn hyvä kirja.
- Löydä oma voimapaikka. Mene sinne, missä sinun on helppo hengittää. Minulle se esimerkiksi merkitsee meren äärellä olemista ja aaltojen kuuntelua.
Mitkä ovat sinun keinojasi säilyttää arjen tasapaino? Kerää muutamia konkreettisia asioita vaikkapa jääkaapin oveen tai johonkin, mistä voit nähdä ne päivittäisinä muistutuksina.
Anna-Mari Pentikäinen (RYT300) on helsinkiläinen joogaopettaja ja Yogoben sisällöntuottaja. Hänen mielestään joogassa, tanssissa, kirjoittamisessa ja meressä on parantavaa voimaa. Anna-Mari pitää joogatunteja pienryhmille Helsingissä kotijoogastudiolla ja järjestää retriittejä Sri Lankalla sekä Helli hetki -miniretriittejä Suomessa (kuva: Heini Pekkala).
Annamariyoga online
- Sydämellinen hetki –hyvän yön yinjooga sydämelle ja selkärangalle
- Lapsen lepoasento –hyvän yön yinjooga
- Hetki itselle –meditaatio
- Olen tässä –meditaatio
Tulevat tapahtumat
Videovinkit
Meditera with
A meditation to practice more loving kindness and compassion for yourself.