Kuu ja henkinen kasvu

20 lokakuu 2021 | By Anna-Mari Pentikäinen

Täysikuu on kuun kierron aika, jota sanotaan otolliseksi hetkeksi meditaatiolle ja sisäänpäin kääntymiselle. Mistä tärkeistä seikoista kuu muistuttaa liittyen henkiseen kasvuun ja muutokseen? Entä miten kuu liittyy feminiini– ja maskuliinienergioihin? Ota talteen myös inspiroivat vinkit meditaatioon.

Kuu heijastaa mystistä, pehmeää ja uutta luovaa feminiinistä voimaa.

Samalla se on kuin hopeinen portti joka kutsuu kääntymään sisään päin ja tutkimaan omia varjoja.

Kuun energia on muotoaan muuttavaa. Se on joskus taivaankannella kelluva, kaiken valollaan häikäisevä hopeinen helmi. Toisinaan se on taas taivaan samettimereen katoava kuiskaus, uusikuu.

Muodostaan huolimatta se on aina lupaus ja muistutus elämän, henkisen kasvun ja parantumisen ikuisesta muuttuvasta luonteesta.

Kaikki muu on ohikiitävää, paitsi muutos.

Onko olosi levoton? Kokeile tähän hetkeen maadoittavaa olen tässä –meditaatiota täällä.

Kuunkierto ja elämän syklisyys

Kuunkierto heijastaa luonnollisen elämän syklisyyttä.

Täysikuu ilmentää irti päästämista ja kuolemaa, erään syklin tulemista päätökseensä. Täydenkuun aikaan kuu hohtaa taivaankannella kiertonsa viimeiset hetket kirkkaana hopeapallona muistuttaen siitä, että irti päästäminen ja asioiden kuoleminen voi olla kaunista, ja se on osa elämän rytmiä.

Henkisen kasvun polulla täysikuu muistuttaa siitä, että joskus irti päästäminen ja asioista luopuminen on parasta mitä voimme oman hyvinvointimme eteen tehdä.

Tasapainoisen elämän kannalta on tärkeä osata luopua asioista mitkä eivät edistä omaa hyvinvointia. Kuolema on ehto uusien kauniiden asioiden syntymiselle.

Kuoleminen ja uuden syntymä tapahtuu myös yhden ihmis–suhteen sisällä, useita kertoja. Se tapahtuu suhteessa omaan itseen, mutta myös ihmis–suhteissa, suhteessa toiseen ihmiseen.

Kuu heijastaa feminiinienergiaa

Kuu on täynnä hoivaavaa feminiinistä energiaa. Se heijastaa vaistonvaraista sisäistä elämäämme,  kun taas aurinko yhdistetään maskuliinienergiaan eli egoon, aktiivisuuteen ja toimintaan.

Kuu symboloi sielua ja alitajuntaa. Siihen liittyvät hedelmällisyys, muistot, intuitio, vaistonvaraisuus, unet ja mielikuvitus.

Kuu ja feminiini– & maskuliinienergiat

Kun puhutaan feminiini– ja maskuliinienergioista, on hyvä muistaa etteivät ne liity sosiaaliseen tai biologiseen sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen. Jokaisessa elävässä olennossa heijastuu sekä kuu että aurinko, eli maskuliini– ja feminiinienergia.

Vaikka feminiini– ja maskuliinienergia ovat vastakkaisia, ne elävät ikuisessa liitossa keskenään, käyden jatkuvaa vuoropuhelua toinen toisensa kanssa.

Astrologiassa feminiininen polariteetti yhdistetään moneen asiaan sukupuolen kategorian ulkopuolella. Uskotaan, että kuu vaikuttaa jokaiseen johtaen tunteita, unia, muistoja ja vaistoja.

Kuu ja muutoksen virta

Kuu on kaikista planeetoista muuntuvin. Horoskoopeista kuu johtaa herkkää ja tunteellista ravun merkkiä, jota sanotaan eläinradan merkeistä ailahtelevaksi, hoivaavaksi ja hedelmälliseksi.

Kuu on monissa kulttuureissa metafora yksilön kasvulle neidosta (kasvava kuu) äidiksi (täysikuu) ja vanhaksi viisaaksi naiseksi (hupeneva kuu).

Kuunkierto, ja sen pehmeä feminiininen voima, vaikuttaa sekä ulkoisesti että sisäisesti. Kuunkierto vaikuttaa vuorovesien vaihteluun, kuukautiskiertoon ja maanviljelyn vuosisatoja vanhoihin käytäntöihin.

Tiesitkö että vuoden jokainen täysikuu kantaa omaa lempinimeään, ja nimien juuret juontavat maanviljelyyn?

Henkinen kasvu tapahtuu tuntemattomassa

Kääntämällä katseemme taivaalle kohti kuuta, voimme huomata että muutos on täysin luonnollinen osa elämää ja se tapahtuu jatkuvasti paitsi sisällämme, myös ulkoisesti.

Ihan kaikki muuttuu jatkuvasti, vaikka usein ego haluaakin taistella muutosta vastaan, koska muutos tuo kuvaan myös epämukavuuden ja tuntemattoman.

Kuun varjo reflektoi sisäistä varjoa, tuntematonta, joka odottaa kohtaamista. Se muistuttaa meitä siitä, että inhimmilliseen elämään kuuluu paitsi valo myös varjot.

Henkisessä kasvussa on kyse varjojen maailman hyväksymisestä ja siihen tutustumisesta. Ei ole olemassa valoa ilman varjoa.

Vain epämukavan kohtaamalla voimme laajentua ja löytää kasvun paikkoja ja uusia ulottuvuuksia omassa sisäisessä maailmassamme mutta myös läheisissä ihmis–suhteissamme.

Meditaatiovinkit

  • Tarkista, että meditaatioasentosi on mukava. Hyvä meditaatioasento on sellainen, että lantiosi on hieman korkeammalla kuin polvet eli on hyvä istua tyynyn tai viltin päällä. Voit myös tukea selkääsi istumalla seinää vasten.
  • Luo itsellesi kaunis pysähtymisen tila kotiisi joka inspiroi sinua pysähtymään itsesi äärelle ja meditoimaan. Voit lukea alttarin luomisesta toisesta blogipostauksestani täällä.
  • Kutsu meditaatioharjoitukseesi mukaan utelias asenne. Uteliaisuudesta ja avoimesta mielestä on hyötyä kaikissa tietoisen läsnäolon harjoituksissa.
  • Ole avoin ja kokeile erilaisia meditaatiotekniikoita – olemme kaikki erilaisia, ja jokaiselle meistä toimii erilainen meditaatiotekniikka. Jos olet visuaalinen, sinulle saattaa olla helpointa aloittaa visualisointimeditaatiolla. Toiselle taas toimii esimerkiksi meditaatio hengityksen liikkeen kanssa, tai vaikkapa mantrameditaatio. Tällä soittolistalla voit tutustua erilaisiin meditaatioihin.
  • Älä suorita meditaatiota. Ole itsellesi armollinen. Voit ajatella meditaatioharjoitustasi kohtaamispaikkana oman itsesi kanssa; joskus kohtaaminen on ärsyttävä, toisinaan turhattava. Ehkä on myös niitä kertoja, jolloin oman itsen äärelle on helppo pysähtyä. Mutta koskaan meditaatio ei ole samanlainen; tämä pitää harjoituksen mielenkiintoisena.
  • Aloita meditaatio lyhyellä pysähtymisellä itsesi äärelle. Jo 3 minuuttia on hyvä alku.
  • Parempi vähän kuin ei ollenkaan. Jo 10 minuutin meditaatiohetki arjen keskellä voi vaikuttaa oloon positiivisesti ja rauhoittaa mieltä.
  • Ole kokeilunhaluinen! Ehkä istumameditaatio on jo sinulle tuttu, mutta oletko jo kokeillut erilaisia liikemeditaatioita? Osalle meistä ne toimivat paremmin kuin paikallaan istuminen.
  • Älä ota meditaatiota liian vakavasti. Eräs kokenut meditaatio–opettaja, Sally Kempton, muistuttaa, että meditaatiokin voi olla leikkisää ja kokeilevaa.

Anna-Mari on aikaisemmin sukupuolentutkimusta ja sosiologiaa opiskellut helsinkiläinen joogaopettaja ja kokenut joogaretriittien fasilitoija. Hänen mielestään liikkeessä, hengityksessä, kirjoittamisessa ja meressä on kaikissa parantavaa voimaa. Anna-Mari järjestää joogan, tantrisen meditaation ja kirjoittamisen joogaretriittejä Suomessa ja ulkomailla sekä joogapurjehduksia kesäisessä Suomessa.

@annamariyoga

annamariyoga.com

Tulevat joogaretriitit & työpajat

Videovinkit

Video https://yogobe.com/fi/playlists/c9e3wa7d5 Video https://yogobe.com/fi/playlists/c9e3wa7d5
Oppitunti
30 min

Joogaa with

A practice to deeply ground and reconnect to the support and nourishment of Mother Earth.

Oppitunti
20 min

Joogaa with

Activate the feminine frequency of the heart for love, compassion, forgiveness and joy.