Kokemuksia joogamatolla - osa 4/4: Veikko Tarvainen

23 heinäkuu 2018 | By Yogobe

Yogoben haastattelusarjassa kuullaan jooga- ja hyvinvointialan ammattilaisten henkilökohtaisia kokemuksia siitä, miten jooga on vaikuttanut heidän elämäänsä. Neljännessä osassa vuorossa on äijäjoogan perustaja ja Yogoben opettajiin kuuluva Veikko Tarvainen.


"Ihmettelin vatsani tärinää, kun olin pitänyt jalkojani jonkin aikaa ylhäällä selinmakuulla. Tajusin, kuinka heikossa kunnossa vatsalihakseni olivat. Kotona harjoituksen jälkeen ihmettelin vielä enemmän, kun sängyssä maatessani tunsin, kuinka jotain virtasi alhaalta jaloista ylös ja ylhäältä alas. Kyseessä oli kokonaisuudessaan hämmentävän väkevä kokemus joka vakuutti, että joogassa on sitä jotain," Tarvainen muistelee ensimmäisen harjoituksen herättämiä tuntemuksia. Joogan herättämä kehollinen kokemus oli ainutkertainen, eikä se ei ole koskaan myöhemmin toistunut.

"Ryhdyin äitini omaishoitajaksi ja kun pesti venyi 23-vuotiseksi projektiksi, hermoni olivat kireällä ja mieli väsynyt. Päätin kokeilla joogaa, sillä se lupasi tasapainoa ja energiaa. Sainkin joogan kautta energiaa jaksaa rasittavassa elämäntilanteessa."

Nyt Tarvainen ohjaa kahdeksaa viikkotuntia. "Saan jonkin verran joogattua ohjatessani ryhmiä. Kotona teen harjoitusta vaihtelevasti tilanteen mukaan. Joskus harjoitukseni on kevyempää ja kestää kauemmin, toisinaan teen lyhyen mutta voimakkaan harjoituksen. Ilman joogaa oloni on väsynyt." Tarvaisen harjoitus koostuu sekä nettijoogasta että kotona yksin tai kumppanin kanssa tehdystä joogasta.

"Minulle tärkeintä harjoituksessa on meditointi ja teen sitä joka päivä. Kaikki muu jooga tukee sitä."

Joogaharjoitus on opettanut minulle

  • Rauhoittumista
  • Energisoitumista
  • Mielen rauhoittamista

Veikko Tarvainen on helsinkiläinen jooganopettaja, vapaa toimittaja, entinen pitkäaikainen omaishoitaja ja valtiotieteen maisteri, joka perusti äijäjoogan vuonna 2006. Hän on myös kirjoittanut kirjan "Äijäjooga" (2016).

Haastattelusarjan aikaisemmat osat:

Videovinkit

5 min

Joogaa with

Äijäjoogan isä kertoo mistä on kyse, ja miksi yhä useampi mies joogaa

Oppitunti
20 min

Joogaa with

Helppoja tasapaino- ja keskittymisharjoituksia. Kun harjoittelet, et horju

Oppitunti
15 min

Joogaa with

Voimista ja avaa kehoa istumisharjoituksilla lattialla

Lue lisää äijäjoogasta: www.aijajooga.fi

Äijäjooga Facebookissa

Veikko Tarvainen

Lue lisää

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]