Samettinen persikkapirtelö

27 heinäkuu 2017 | By Yogobe

Nautin suunnattomasti tuoreista hedelmistä. Joskus kuitenkin käy niin, että hedelmäkorin banaanit muuttuvat ruskeapilkullisiksi ja persikat nahistuvat hieman niin, ettei hedelmiä tee mieli syödä sellaisenaan. Olen ottanut käyttöön pehmenevien hedelmien pakastamisen ruokahävikin vähentämiseksi. Tässä onkin herkku, jonka voit tehdä pakastetuista hedelmistä!


Ethän siis jatkossa enää heitä ruskeapilkullisia banaaneja roskiin? Pilkullisista banaaneista voit tehdä esimerkiksi banaanijäätelöä tai erilaisia smoothieita. Itse asiassa pilkulliset banaanit ovat parhaimpia smoothieissa, sillä ne ovat todella makeita eivätkä lainkaan kitkeriä. Pilkulliset banaanit soveltuvat täydellisesti myös banaanimuffinseihin ja muihin makeisiin leivonnaisiin. Leivonnaisiin banaanit kannattaa käyttää sellaisenaan, eli silloin niitä ei kannata pakastaa.

Kuori ja pilko banaanit ennen pakastamista, jotta ne ovat mahdollisimman helppoja käyttää smoothieissa. Pakastetut hedelmät eivät menetä ravintoarvojaan pakastimessa, joten voit huoletta käyttää pakastusta säilöntämenetelmänä.

Persikkapirtelö (2:lle)

  • 1 pakastettu banaani
  • 2-3 persikkaa (tuoreena tai pakastettuna)
  • 2-3 dl kasvimaitoa
  • (vettä)
  • ripaus kanelia ja vaniljajauhetta
  1. Laita kaikki ainekset tehosekoittimen kulhoon ja anna koneen käydä kovalla teholla, kunnes pirtelö on valmista.
  2. Tarkista pirtelön koostumus ja lisää vettä tarvittaessa.
  3. Nauti hyvässä seurassa, esimerkiksi jälkiruokana.

Reseptit ja upeat kuvat meille tänne Yogobeen loihtii Ulrika Lillsunde. Lisää inspiraatiota, reseptejä sekä vinkkejä löydät Facebookista ja Instagramista. Ulrikan yritys Herkkutrikoissa tekee myös monipuolista ravinto- ja fysiikkavalmennusta, lue lisää täältä!

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]