Omalla polulla – Minna ja harmonisoiva hyvinvoinnin keidas

31 heinäkuu 2019 | By Yogobe

Omalla polulla -haastattelusarjassa kerrotaan hyvinvointialan yrittäjistä ja inspiroidutaan siitä, miten he ovat löytäneet oman kutsumuksensa. Mitkä asiat ovat haastavia yrittäjyyden polulla? Entä mistä saa voimaa jatkaa eteen päin? Miten hyvinvointialalla työskentelevä pitää huolta omasta jaksamisestaan? Tässä osassa keskustellaan hyvinvointiin keskittyvän Embrosé –verkkokaupan omistajan, Minna Vähäsarjan, kanssa.


Hyvän olon, onnellisuuden ja tasapainoisen mielen verkkokaupan, Embrosén, perustaja Minna Vähäsarja ei osaa suoranaisesti sanoa mistä idea omaan yritykseen alun perin lähti, mutta hän muistaa, ettei hänestä koskaan pitänyt tulla yrittäjää. "Luin viime vuonna unelmatyöhön liittyvän kirjan ja tein tehtäviä omiin kiinnostuksen kohteisiin sekä unelmiin liittyen. Jotenkin muutaman kuukauden aikana palaset loksahtelivat paikoilleen ja yhtäkkiä minulla olikin kasassa juuri minun näköiseni yritysidea", yrittäjäperheestä lähtöisin oleva Minna kertoo.

Hänelle hyvinvointi merkitsee arjen tasapainoa, itsestä huolehtimista ja mielen hallintaa. "Sitä, että muistaa kuunnella kehoaan ja antaa itselleen aikaa tehdä asioita jotka tuovat iloa, mutta se tarkoittaa myös välillä vain pelkkää pysähtymistä."

Verkkokauppa pyörii kotoa käsin, joten jako työ- ja vapaa-ajan välillä on hiuksenhieno. "Pyrin rajaamaan työn ja vapaa-ajan tarkasti, vaikka se onkin välillä, etenkin kiireisimpinä aikoina, erittäin vaikeaa. Vaikka rakastan työtäni, jatkuva suunnittelu ja jopa innostava inspiroituminen vievät paljon energiaa, minkä vuoksi pidän viikossa vapaapäiviä. Otan itselleni päivittäin aikaa pieniin hemmottelurituaaleihin, kuten kasvohierontaan, vihermehun tai raakasuklaan nauttimiseen, teepannullisen juomiseen tai kiinnostavan kirjan lukemiseen."

Minna pitää Embroséa täydellisenä tutkimusmatkana omaan hyvinvointiin. "Itselläni on vielä paljon opittavaa oman hyvinvoinnin ylläpitämisestä, mutta kehityn siinä jatkuvasti ja osaan kokoajan pikkuisen paremmin kuunnella kehoani ja sitä, mitä se tarvitsee."

Palkitsevinta työssäni on...

"Ihanat palautteet asiakkailta, jatkuva uuden oppiminen, oman vision toteuttaminen, muiden auttaminen ja vapaus. Motivaatio ja kiitollisuus ovat täysin omaa luokkaansa, kun saa päättää itse, mitä tekee."

Suurin haaste työhön liittyen…

"Välillä töitä on niin paljon, ettei meinaa millään yksin ehtiä tekemään kaikkea. Tällöin haasteena on oma jaksaminen ja avun pyytäminen. Työhön kuuluu myös paljon tylsempiä asioita, kuten paperihommia ja kirjanpitoa, lukuisten sähköpostien läpikäymistä, teknisten ongelmien korjaamista ja painavien pakettien roudaamista."

Suurin pelkoni liittyen työhön hyvinvointialan yrittäjänä…

"Tietysti aika ajoin käy mielessä, että onko yritystoiminta tarpeeksi kannattavaa, jotta sitä olisi järkeä jatkaa. Että onko minulla jotain annettavaa, mitä muilla ei ole ja ehtivätkö isommat yritykset viedä ideani ja tuotteeni. Huomaan välillä, että edelleen usein tuotteissa arvostetaan halvinta mahdollista hintaa, jota en pienenä yrityksenä pysty tarjoamaan, jotta itselleni jäisi edes vähän rahaa käteen. Uskon kuitenkin, että Embrosé on vasta tarinansa alkutapaleilla ja jatkuvassa kasvussa."

Arjessa pidän omaa hyvinvointiani yllä..

"Menemällä luontoon. Rakastan merta ja uimista, ja jo pelkkä meren läheisyys rauhoittaa. Pidän myös esimerkiksi kasvien ja villiyrttien keräilystä sekä puutarhan hoidosta, jotka tuovat välitöntä mindfulnessia. Pyrin tekemään vapaalla ainoastaan niitä asioita, joita minun tekee mieli tehdä, en mitään mitä niin sanotusti pitäisi tehdä."

Tärkeimmät asiat, joista on ollut hyötyä yrityksen perustamisessa...

  • "Oma rohkeuteni ja määrätietoisuuteni."
  • "Halu oppia uutta ja intohimo alaa kohtaan."
  • "Aiempi työkokemus esimerkiksi ostotoiminnasta, markkinoinnista, varastotyöskentelystä ja verkkokauppatoiminnasta."

Tulevaisuuden unelma

"Embrosén laajentaminen palveluihin ja muuhun hyvinvointi-teemaa tukevaan toimintaan ja ehkä jossain vaiheessa haluan avata pienen kivijalkaliikeen tai pop–up –myymälän. Haluan myös vielä laajemmalla mittakaavalla olla mukana auttamassa esimerkiksi mielenterveystyössä ja ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä."

Löydät Minnan ja Embrosén ihania tuotteita 2.8–4.8.2019 Magnesia Festivaaleilta Suomenlinnasta.

embroselife.com

Videovinkit

Luento
10 min

Grow with

Jing is referred to as your energetic DNA. How do we harness this energy?

Inspiroiko kirjoitus sinua jakamaan oman tarinasi? Laita Yogoben Facebook ja Instagram –tilit seurantaan ja käytä tägejä #omallapolulla ja #yogobesuomi jotta muutkin voivat lukea sinun polkusi ainutkertaisen tarinan.

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]