Magnesia Festival kumpuaa yhteisöllisyydestä

17 heinäkuu 2018 | By Yogobe

Magnesia Festival on esimerkki siitä, mitä yhteisöllisyyden voima voi parhaillaan synnyttää - taikaa. Tarvitaan vain ihmisiä, jotka haluavat tehdä yhdessä hyvää ja inspiroida sekä muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.


Sydämellinen, elämästä nauttiva ja yhteisöllinen - sitä kaikkea on tänä vuonna kolmannen kerran järjestettävä Magnesia Festival. Helsingissä Lonnan saarella pidettävä tapahtuma sai alkunsa keväällä 2016 Oded Peledin ideasta järjestää joogatapahtuma. Oded soitti Kaisa Kärkkäiselle, joka taas kertoi ideasta ystävälleen mindfullnessohjaaja Mari Rasimukselle. Pian alkuperäinen visio laajeni ja päätettiin järjestää tapahtuma jollaista ei Suomessa vielä oltu nähty: elämyksellinen jooga- ja hyvinvointifestivaali. ”Olin itse ollut juuri Ubudissa Balilla ja reissu inspiroi valtavasti Magnesian suunnittelussa”, Rasimus kertoo.

”Festivaali on kahden menneen vuoden aikana opettanut, että mikä tahansa yhdessä luotu, jota motivoi sisäinen inspiraatio ja halu levittää hyvää ja valoa, kertautuu eksponentiaalisesti ja vetää mukaansa ihmisiä magneetin lailla”, Rasimus kertaa tapahtuman järjestämisestä opittuja asioita. Hänen mukaansa tyypillinen Lonnan festivaalivieras on tiedostava, lämminhenkinen ja iloinen.

Lisää tarjontaa luvassa

Palaset loksahtivat paikoilleen jo hyvin ensimmäisessä Magnesiassa eikä viime vuonna tarvinnut tehdä suuria muutoksia, vaan tapahtuman alkuperäinen peruskonsepti säilyi samana. "Osallistimme kuitenkin vielä enemmän ihmisiä mukaan ja toimme ohjelmaan lisää sisältöä ja sisällöntuottajia. Myös vapaaehtoisia oli mukana enemmän. Yksi merkittävä muutos koski päivien rytmitystä, sillä järjestimme tänä vuonna iltabileet vain yhdelle eli viimeiselle illalle. Joogaajat viettävät pitkiä päiviä saarella eivätkä välttämättä jaksa valvoa myöhään”, Rasimus muistuttaa.

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään viikonloppuna ja se on ensimmäistä kertaa kolmipäiväinen, jotta yhä useammat pääsevät mukaan nauttimaan festivaalin taiasta. Myös sisältöä on laajennettu entisestään ja uutena osa-alueena toimii muun muassa MAGNESIA PRO -ohjelmakategoria, joka on tarkoitettu ensisijaisesti jooga- ja hyvinvointialan ammattilaisille. Lisäksi Rasimus haluaa vähitellen kansainvälistää tarjontaa ja tuoda ohjelmaan mukaan ulkomaisia opettajia. Tänä vuonna mukana onkin esimerkiksi kaksi Yogoben tiimiin kuuluvaa joogaopettajaa länsinaapurista: Milla Floryd ja Anna Gordh Humlesjö.

Lue lisää Magnesiasta ja osta lippusi ennakkoon:

Ps. Koodilla YOGOBE saat 10% alennusta kaikista Magnesian lipuista Holvin verkkokaupassa.

Mari Rasimus (kuvassa) on media- ja hyvinvointialan yrittäjä, mindfulnessohjaaja ja yksi Magnesiafestivaalin perustajista (kuva: Dominika Montonen-Koivisto).

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]