Avaa sydämesi ja lääkitse itseäsi joogalla

14 helmikuu 2016 | By Jennie Liljefors

Samalla kun ihminen kasvaa, saattavat ovet sydämeen sulkeutua. Fyysiselle tai psyykkiselle traumalle altistuminen, oli se sitten iso tai pieni, saattaa saada ihmisen osittain tai kokonaan sulkeutumaan. Kehollisessa traumassa ihminen saattaa energeettisellä tasolla jättää kehon suojellakseen itseään. Sitä tukahduttaa ja vetäytyy. Niin sielun kuin kehonkin muisti saattaa jumiutua. Joogan avulla on mahdollista aloittaa ulkoinen ja sisäinen itsensä parantaminen.


Root to rise.

YogaposeJooga opetti minut paljastamaan itseni. Jooga opetti minua löytämään pohjan kasvulle. Root to rise.

Nuorena jouduin tilanteeseen joka jätti minuun trauman. Tästä seurasi sydämeni sulkeutuminen vuosiksi. Elin hiljaisuudessa, en uskaltanut puhua asiasta kenellekään. Muistosta tuli mörkö. Jatkoin muiston tukahduttamista niin pitkälle etten enää tiennyt oliko se totta vai ei.

Mitä syvemmälle sen työnsin, sitä aggressiivisemmin se halusi esiin. Olin usein vihainen, surullinen ja tunteellinen. Yhtenä päivänä sisäinen paine nousi liian kovaksi ja koko kehoni ja sieluni kiehui yli.

Sain paniikkikohtauksen.

Minulle se oli pelastus. Uuden alku. Root to rise.

jennie3

Ymmärsin, että minun oli hankittava apua. Olin kiitollinen siitä, että kehoni oli puhunut minulle ja että olin uskaltanut kuunnella. Työstin asioita monella tapaa, mutten kokenut vapautuvani.

Trauma oli tiukasti kiinni energeettisessä minussani, syvänä haavana sielussa.

Hakeuduin tiedostamattani joogan pariin. Jokin voima joka veti minua tätä taianomaista filosofiaa kohti. Jooga auttoi minua avaamaan sydämeni uudestaan. Paljastin itseni.

Joogasin pois tukoksia ja jännityksiä ihossa, lihaksissa ja elimissä samalla kun kyyneleet valuivat poskilleni.

Jooga on opettanut minut hyväksymään traumani ja elämään sen kanssa. Olen jopa kyennyt näkemään traumani myönteiseltä kantilta ja käyttämään sitä apuna muiden auttamisessa. Jooga antoi minulle myös rohkeuden seurata sitä halua. Ryhdyin joogaopettajaksi joka yhdessä kirjoittamisen kanssa on nyt osa tietäni.

Hanumansana

Hanumasana – Hanuman on toinen lempijumalistani. Hänestä kerrotaan monia tarinoita ja yhdessä hän muun muassa repii sydämen rinnastaan paljastaakseen itsensä. Hanuman seisoo täydellisen antaumuksellisuuden takana.

Haastan sinut puhumaan ja päästämään paineen ulos ennen kuin se kasvaa liian isoksi. Vietä aikaa sellaisten ihmisten kanssa joista pidät. Uskalla kertoa, kuunnella ja jakaa. Älä kanna mukanasi liian suurta taakkaa ja väsymystä yksinäsi – se koituu kohtaloksesi! Ennen kaikkea: ole ymmärtäväinen sekä itseäsi että muita kohtaan.

Lämmöllä,
Jennie

Lukuvinkkejä:

Videosuosituksia:

Jennie Liljefors

Jennie pyörittää Altromondo joogastudiota Tukholmassa, jossa hän myös opettaa Anusaran inspiroimaa joogaa sekä raskaus- ja yinjoogaa.

Lue lisää