Pesto Bastardo -kaurarouhepuuro

16 elokuu 2018 | By Laura Liefveld

Suolainen puuro voi aluksi aiheuttaa epäröintiä, mutta tämän italialaisen hurmurin tavattuasi epäluulot lentävät romukoppaan. Kuullotettu ja hitaasti kypsytetty kaurarouhepuuro, ”kauratto”, muodostaa peston kanssa täydellisen lohturuokakulhon, jonka kanssa on ihana käpertyä sohvan nurkkaan elokuvailtaa varten.


Järjestimme kavereiden kanssa toukokuussa ravintolapäivänä Puurokiskan, jossa myös Pesto Bastardo koki ensiesiintymisensä. Tarjolla oli lisäksi lämmin puuro makeilla täytteillä sekä porkkanakakun makuinen tuorepuuro, mutta tämä suolainen sankari vei ylivoimaisesti voiton. Erityiskehuja tuli perheen pienimmiltä sekä edellisenä iltana myöhään tanssilattialla viihtyneiltä.

Sen lisäksi, että kaurarouhepuuron maku on pikapuuroa täyteläisempi ja hieman pähkinäinen, on siinä hiutaleversioon verrattuna myös enemmän purutuntumaa. Kaurarouheessa on niin ikään kaikki kauran hyvä, kuten kolesterolia alentava beetaglukaani, vielä tallella, sillä litistämisen ja höyryttämisen sijaan kokonaiset kauranjyvät vain leikataan pieniksi paloiksi.

Suolainen kaurarouhepuuro (VEG) (2 annosta)

  • - 1-2rkl rasvaa (esim. oliiviöljy ja/tai sininen Keiju)
  • 2dl kaurarouhe
  • 6-7dl vettä
  • ripaus suolaa

Italialaisittain hurmaavat höysteet

  • Siemensekoitusta (pinjan-, kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä)
  • Vegeparmesania (itse tehty tai esim. Violife Prosociano)
  • ravintohiivahiutaleita
  • Miniluumutomaatteja
  • Rucolaa
  • Mausteet kuten mustapippuri, sitruunamehu ja oliiviöljy
  • Pesto (itse tehty tai esim. Urtekram)

Aloita kuumentamalla rasva kattilassa. Jos käytät paistamiseen sopivaa kasvirasvaa odota, kunnes pinnalle nousee kuplia. Lisää kaurarouhe ja kuullosta keskilämmöllä noin 3-5 minuuttia kunnes kaura on muuttunut kullanruskeaksi ja ihana pähkinäinen tuoksu saavuttaa sieraimesi. Vahdi rouhetta koko ajan, sillä se palaa helposti (mitä enemmän rasvaa, sen parempi).

Lisää kattilaan n. 2/3 vedestä sekä suola ja anna kiehua kunnolla noin 10 min. Lisää sitten loput nesteet ja anna kiehua hiljalleen noin 35min. välillä sekoittaen. Tarkkaile nesteen määrää ja lisää sitä tarvittaessa. Sekoita lopuksi joukkoon hieman vegeparmesania tai ravintohiivahiutaleita ja hauduta vielä kannen alla muutaman minuutin ajan.

Puuron keittyessä voit valmistella peston (ohje alla), paahtaa siemenet pannulla (joko öljyssä tai ilman), raastaa juuston ja leikata kirsikkatomaatit. Kun puuro on valmis, annostele se kulhoihin ja heitä päälle höysteet (vinkki: ei kannata säästellä pestossa). Viimeistele annos rouhitulla mustapippurilla sekä lorauksella laadukasta oliiviöljyä.

Helppo itse tehty pesto (VEG)

  • 5dl tuoretta basilikaa
  • 3rkl pinjansiemeniä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 3-4rkl ravintohiivahiutaleita
  • ripaus suolaa
  • 2-3rkl neitsyt oliiviöljyä
  • 3-6rkl vettä

Sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa kaikki muut paitsi nesteet. Lisää sitten vähitellen joukkoon öljyä. Aloita lisäämään vettä 1rkl kerrallaan ja jatka samalla blendausta kunnes pesto on saavuttanut haluamasi koostumuksen. Maista ja lisää mausteita ja/tai ravintohiivaa oman maun mukaan. Pesto säilyy jääkaapissa noin viikon. Voit myös pakastaa peston pienissä rasioissa ja käyttää myöhemmin.

Vinkit

  • Kaurarouhepuuron voi valmistaa vain 15 minuutissa, kun laitat rouheen edellisenä iltana jääkaappiin likoamaan. Tällöin kuullotusvaihe jää pois, joka toki hieman vaikuttaa makuun.
  • Gluteenittoman version saat helposti käyttämällä gluteenitonta kaurarouhetta (esim. Myllärin)
  • Pähkinättömän version saat korvaamalla pinjansiemenet auringonkukansiemenillä.
  • Voit tehdä kerralla isomman satsin puuroa ja käyttää loput esim. sämpylöiden pohjana.
  • Kokeile suolaisen puuron kaverina myös muita risotolle tyypillisiä lisukkeita kuten paistettuja herkkusieniä, sipulia, pinaattia yms.

Hurmaavia puurohetkiä!

- Laura

Laura Liefveld on sydämellinen puuron ja joogan suurkuluttaja, joka häärää lisäksi markkinoinnin sekä tapahtumajärjestelyn parissa. Laura karkasi hiljattain IT-alan hulinasta seuratakseen omaa kutsumustaan ja toivoo voivansa inspiroida sekä auttaa myös muita oman polun löytämisessä. Lauran seikkailuja voi seurata instagramissa (@laellief) ja facebookissa (@lauraelenayoga). Kuvat: Heini Pekkala (instagram @heinimarja).

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]