Luova tauko: kuuloaisti

17 lokakuu 2018 | By Maaretta Tukiainen

Yogoben lokakuun teemakuukausi käsittelee luovaa taukoa ja sitä, miten luovaa intuitiota voi herätellä eri aistien kautta. Luova tauko -teoksen kirjoittajan, Maaretta Tukiaisen, mielestä meissä kaikissa on luovuutta, jota voi toteuttaa pienin teoin jokapäiväisessä elämässä. Sarjassa keskitytään yksinkertaisiin harjoituksiin joiden avulla voit lisätä luovuutta omassa arjessa. Vinkkejä saadaan eri alojen taiteilijoilta. Toisessa osassa keskitytään kuuloaistiin säveltäjä Tuomas Kantelisen kanssa.


Anna itsellesi lupa

Säveltäjä Tuomas Kantelinen uskoo sallimisen voimaan.

Elokuvasävellyksillään maailmanmaineeseen kohonnut säveltäjä Tuomas Kantelinen on sitä mieltä, että luovuudessa tärkeintä on lupa. Se, että sallii itsensä olla luova.

"Luovuudessa on kyse luvan saamisesta tai sen ottamisesta. Siitä, että sinut hyväksytään", Tuomas kiteyttää.

Tämä on hänen mielestään niin tärkeää, että meidän kannattaisi tehdä se aivan konkreettisesti. Esimerkiksi painattamalla käyntikorttiin luovuuttamme kuvaava titteli, vaikkemme vielä valmiita olisikaan: Kuvataiteilija Sejase. Kirjailija Sejase. Ohjaaja Sejase.

Kun on tunnistanut sen millä alueella haluaa kehittää luovuuttaan, on tärkeää hakea oppia itseään paremmilta. Siihenkin tarvitaan lupa: lupa oppia.

"Kun kuuntelet ja soitat mestarien teoksia, vietät joka päivä aikaa heidän seurassaan. Jos on jatkuvasti oman taiteenlajinsa huippujen kanssa tekemisissä, niin se ylläpitää, innostaa ja vahvistaa luovuutta".

Miten voimme hyödyntää Tuomaksen ajatuksia oman luovuutemme herättelyyn?

Kirjoita muistivihkoosi, millä alueella haluaisit kehittää luovia kykyjäsi.

Askartele itsellesi käyntikortti, johon kirjoitat oman nimesi ja tuota edellä mainittua kykyä vastaava, haluamasi titteli. Laita valmis kortti johonkin näkyvään paikkaan tai ota siitä kuva ja talleta se.

Pohdi, kuka voisi opettaa sinulle tuota taitoa, ja ota rohkeasti yhteyttä. Pyydä päästä oppitytöksi tai –pojaksi tai assistentiksi. Muista kertoa, miksi ajattelet, että juuri hän on mielestäsi mestari tässä asiassa ja kysy, miten voit vastavuoroisesti auttaa häntä.

Kuuntele mestaria. Harjoittele nöyrästi ja paljon. Muista pyytää edistymisestäsi palautetta.

Tarkastele kehittymistäsi vuoden kuluttua. Mitä kaikkea olet oppinut? Missä olet nyt?

Lisää vinkkejä luovuuden herättelyyn Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen kirjasta Luova tauko – Löydä oma tapasi elää. 2018. Cozy Publishing. Kuva: Krista Keltanen.

Voit tilata Luova tauko -kirjan täältä

Maaretta muualla netissä

Videovinkit

Oppitunti
10 min

Meditoi with

A meditation to practice more loving kindness and compassion for yourself.

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]