Vieraskirjoittajamme joogaopettaja Annamaria Sinisalon elämässä tärkeä teema on viime aikoina liittynyt uuden kodin löytämiseen. Se on ajanut häntä pohtimaan kodin, niin ulkoisen kodin kuin sisäisenkin kodin tärkeyttä. Hänen mukaansa on tärkeää, että meillä on ainakin yksi paikka maailmassa, jossa voimme olla juuri sellaisia kuin olemme, ladata akkuja ja asiat ympärillämme kuuluvat juuri meille.
"Olemme käytännössä eläneet puolisoni kanssa kodittomina parisen kuukautta. Ja tämä aika on avannut silmiäni kodin, tukikohdan tärkeydelle elämässämme, mutta samalla myös avannut silmiä meidän omalle vapaudellemme valita paikkamme ja kotimme.
Mielessä on myös pyörinyt automaattisesti ajatuksia, sitten kun meillä on oma keittiö, sitten kun meillä on sitä ja tätä… Miksi me elämme aina odottaen, että jokin tai joku antaa meille vapautumisen tai kodin tunteen, oli se sitten työpaikan muutos, seuraava loma matka, uusi koti. Miksi meidän on usein helpompi elää joko tulevaisuudesta haaveillen tai mennyttä ratkaisten ja pohtien? Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä tämä hetki juuri sellaisena kuin se on?
Sanonta - ”Pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle” - pitääkö tämä oikeasti paikkansa? Tarvitsemmeko todella etäisyyttä, matkoja, irtiottoja, jotta saamme tuntea taas olevamme elossa ja kotona siellä mistä lähdimme?
Olisiko sittenkin parempi pysähtyä juuri tähän hetkeen ja katsoa rakentamaamme kotia suoraan silmiin peittelemättä, totuudenmukaisesti ja kysyä itseltämme – Olenko minä juuri tällainen? MINÄ, ei uskomus siitä, että tällainen minun pitää olla tai että tätä kautta minusta tulee onnellinen. Mitä sinä itse haluat?
Matkustaminen on ihanaa ja irtiotot ovat voimaannuttavia, mutta eikö olisi ihanampaa tehdä niitä vain ilon vuoksi, kuin sen, että juokset jotain asiaa sisälläsi tai elämässäsi karkuun?
Minä sanon sen nyt suoraan, olemme antaneet voiman omaan elämäämme toistemme käsiin, heittäytyen kuin pikkulapset yleisten uskomuksen kannateltavaksi. Ripustaudumme ja piiloudumme erilaisten roolien taakse. Pakettiratkaisukotien taakse. Nämä pakettiratkaisut annetaan meille ulkopuolelta. Tai ainakin tulkitsemme, että meidän täytyy olla jotain tiettyä, saavuttaa jotain tai elää jonkun roolimallin mukaisesti, jotta olisimme onnellisia ja sitä kautta löytäisimme kodin. Tämän hetkinen ei kelpaa, miksi? Eikö oikeasti kaikessa mitä me elämässä teemme ole onnellisuuden tavoittelua jossain muodossa? Mitä jos ottaisimme uuden roolin elämäämme ja olisimme omina itsenämme, kotona itsessämme? Sinä ole upea juuri tuollaisena kuin olet, olet maailman upein koti ja juuri oikea paikka sinulle tällä hetkellä.
Sinussa on voima ottaa vastuu itsestäsi, kohdata itsesi ja nähdä itsesi totuudenmukaisesti, kehittyä ja kasvaa siitä käsin mitä olet jo nyt. Kuitenkin olet täydellinen juuri tuollaisena kuin olet jo nyt, usko pois.
Ratkaisevaa ei ole se mitä nyt tapahtuu tai mitä on tapahtunut tai missä olet. Ratkaisevaa on se, mitä opimme matkalla ja kuinka elämme sen mukaan. Kuinka opimme olemaan kotona missä ikinä olemmekin. Klisee ehkä, mutta kliseet ovat usein niitä vaikeimpia asioita oppia.
Vain sinulla on voima vaikuttaa tähän hetkeen ja mahdollisuus muuttaa suuntaa ihan jokainen hetki. Sinussa itsessäsi on päätöksen siemen, siitä miten elät. Sinulla on voima muuttaa elämäsi juuri sellaiseksi kuin haluat, mutta kaikki alkaa itsesi ääreen pysähtymisestä. Unelma alkaa tästä hetkestä, kodista jota jo kannat mukanasi. Millaisessa kodissa sinä elät tällä hetkellä, onko se ostettu lehtien sivuilta vai muotoutunut juuri sinun näköiseksi?"
<3:llä Annamaria
Kirjoittajasta:
Lue lisää Anna-Mariasta täältä, tai klikkaa itsesi Pieni Hiljaisuus-studion sivuille tutustumaan ihaniin viikkotunteihin sekä mielenkiintoisiin kursseihin ja workshopeihin.
Tulevaa: