Yogobe dvitamiini

D-vitamiinin merkitys terveydelle korostuu talvella

13 marraskuu 2020 | By Mirka Tuovinen

D-vitamiini vaikuttaa terveyteemme hyvin monella tavalla. Kaikkia tämän “vitamiinihormonin” vaikutuksia ei edes vielä tunneta, mutta voidaan sanoa, että se on yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin ja terveyden muodostumisessa. D-vitamiinin tärkeys korostuu pimeässä Suomessa, sillä sitä saadaan parhaiten auringonvalosta, jota meille ei ole liiemmin suotu. Millä tavoin D-vitamiini sitten vaikuttaa terveyteen?


D-vitamiini on ihmiselle välttämätön, rasvaliukoinen vitamiini, jota tulee saada riittävästi. D-vitamiini vaikuttaa muun muassa kalsiumin imeytymiseen ja luuston terveyteen. Sitä tarvitaan myös osteoporoosin ehkäisyyn. D-vitamiinia tarvitaan myös immuunipuolustukseen, eli se vaikuttaa terveenä pysymiseen ja sairauksille alttiuteen. Riittävä D-vitamiinin saanti tukee myös hermoston ja aivojen terveyttä.

Lähteitä D-vitamiinille ovat esimerkiksi tietyt kalalajit, sienet ja kananmuna. D-vitamiinia on myös lisättynä tiettyihin nestemäisiin maito- ja kasvijuomatuotteisiin sekä osaan ravintorasvoista. Tärkein lähde on kuitenkin auringonvalo, josta vitamiinia ei Suomessa kuitenkaan saada tarpeeksi.

Suomessa auringonvalo ei varsinkaan talviaikaan riitä yksinään turvaamaan riittävää D-vitamiinin saantia. Siksi sitä suositellaan nautittavan myös ravintolisänä. Myöskään kesällä D-vitamiinin varastot eivät yleensä täydenny riittävästi, koska iho suojataan vaatteilla auringon haitallisilta vaikutuksilta – mikä on tietysti yhtä lailla tärkeää. Siihen ajatukseen ei siis kannata tukeutua, että D-vitamiinivarastot täydentyisivät Suomessa kesän aikana; varastot myös tyhjenevät jo 3–4 viikossa. Ravintolisä voi olla tarpeen ympäri vuoden.

D–vitamiinin saanti on yksilöllistä

Muun muassa raskaana olevien, kasvissyöjien, vegaanien, yli 65-vuotiaiden sekä pienten lasten kohdalla D-vitamiinin saantiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ravintolisän suositus Suomessa koskee kuitenkin kaikkia pimeään vuodenaikaan.

D-vitamiinin saanti ja imeytyminen riippuvat henkilöstä. On hyvin yksilöllistä, riittääkö yleisesti suositeltu 10 µg/vrk annostus takaamaan riittävän hyvän D-vitamiinitason. Yleisesti ottaen luuston hyvinvoinnin kannalta riittävän D-vitamiinitason alarajana pidetään 75 nmol/l. Mikäli pitoisuus on alle 50 nmol/l, merkitsee se D-vitamiinin puutosta. Puutos lisää luunmurtumien ja osteoporoosin riskiä.

Voiko vitamiinia sitten saada liikaa tai kannattaako sitä tankata ravintolisänä varmuuden vuoksi enemmän? D-vitamiinin kohdalla yliannostus voisi periaatteessa syntyä vain erittäin runsaalla ja pitkäaikaisella ravintolisän käytöllä. Riskiä ei kuitenkaan ole, mikäli noudattaa ravintolisän annostelussa aikuisten turvallisen päiväannoksen ylärajaa, joka on 100 µg vuorokaudessa.

Lisätietoja

 D-vitamiini on tärkeä pohjoisen asukkaille

Vieraskynän kirjoittaja Mirka Tuovinen on valmentaja, sisällöntuottaja ja toinen Kasviksilla, kiitos -kirjan (Lotta Lahti & Mirka Tuovinen, Cozy Publishing, 2019) kirjoittaja. Mirkan blogista (tuovinenmirka.com) löydät terveellisiä reseptejä ja arkisia vinkkejä hyvinvointiin. Mirka vastaa palvelun kehittämisestä ja viestinnästä Yogoben yhteistyökumppanilla, Puhdilla. Puhti on palvelu, joka helpottaa laboratoriotutkimuksiin pääsyä ja tekee tuloksista helposti tulkittavia.  D-vitamiinipitoisuuden voi mitata verikokeella esimerkiksi  Puhdin kautta, jossa pääsee tutkimukseen helposti ilman lähetettä.

Videovinkit

Oppitunti
10 min

Joogaa with

Toimistojooga – Soturin tuoliversiosta vireyttä

Oppitunti
30 min

Joogaa with

Voimakas jalkojen voimaa kehittävä, energisoiva ja dynaaminen Vinyasa Flow.