Äijäjoogaa tehdään rennoin ottein

10 kesäkuu 2018 | By Yogobe

”Joogan jälkeen olen armollisempi itselleni ja muille,” totesi eräs mies äijäjoogatunnin jälkeen. Myös, äijäjoogan perustajan, Veikko Tarvaisen, armollisuus itseä kohtaan on lisääntynyt siitä päivästä kun hän aloitti joogan 30 vuotta sitten.


Tarvainen kävi pitkään joogassa ja oli usein tunnin ainoa mies. "Kun toinen mies tuli ryhmään, hän lopetti aina jossain vaiheessa. Meinasin itsekin lopettaa kun tunsin oloni orvoksi joogaavien naisten keskellä. Sen lisäksi koin vielä olevani jäykkä, mutta en antanut periksi", Tarvainen muistelee. Hänen perustaessaan äijäjoogan, eli ensimmäisen vain miehille tarkoitetun joogaryhmän, idean epäilijöitä oli paljon. Ideaa kehuttiin, mutta sen ei uskottu menestyvän. Alussa idean läpi lyöminen olikin Tarvaisen mukaan hankalaa aikaa ja tuntui suossa rämpimiseltä. Ajan saatossa sinnikkyys ja kärsivällisyys kuitenkin palkittiin. Nyt yhdentoistavuoden jälkeen laji vain kasvattaa suosiotaan ja äijäjoogaa voi harrastaa usean eri opettajan opastuksella.

Joogaa rennolla otteella

Äijäjooga on yksinkertaista ja helppoa hathajoogaa, jota jokainen tekee omaan tahtiinsa. Se eroaa muusta joogasta siten että ryhmässä on vain miehiä. "Asennot ovat perusjoogaa, asenne keskimääräistä rennompi ja hymyilevämpi", Tarvainen kuvailee.

"Suurin kohtaamani ennakkoluulo on se, että yllättävän moni kuvittelee, että joogassa täytyy muka olla notkea. Oikeastaan asia on päin vastoin eli mitä jäykempi on, sitä kannattavampaa on joogata. Yleisesti luullaan, että liikkeet ovat vaikeita ja jotkut kuvittelevat, että jooga on uskontoa tai jotenkin mystistä", Tarvainen luettelee. 

Ryhmässä on vain miehiä, jotta kynnys osallistua olisi mahdollisimman matala. "Osa varsinkin iäkkäimmistä harjoittelijoista kokee, että on paljon helpompi tulla mukaan kun muutkin osallistujat ovat miehiä. Mukaan tulevat aloittelijat toivovat, että osallistujat ovat keskenään samanlaisia eli että muutkin ovat jäykkiä ja kokemattomia. Toiset taas sanovat suoraan, että keskittyminen on vaikeaa, jos joukossa on kauniita naisia", Tarvainen kertoo.

Kevyt harjoitus sopii kaikille miehille. Äijäjooga on Tarvaisen mukaan ennen kaikkea kilpailuvapaata, rentoa ja energisoivaa. Erityisen hyvin se sopii sellaisille, jotka haluavat lisätä kehon liikkuvuutta ja joilla ei ole aikaisempaa kokemusta joogasta, mutta jotka samalla kaipaavat rauhoittumista. Tarvaisen kehittämää äijäjoogaa järjestetään nykyään ympäri Suomen.

Kolme vinkkiä joogasta kiinnostuneelle miehelle

  • 1. Tärkeintä on vain aloittaa. "Moni miettii vuoden tai koko elämän. Rohkeasti mukaan vain!"
  • 2. Unohda suorittaminen ja kilpailumieli kotiin. Äijäjoogassa ei kilpailla.
  • 3. Ole kärsivällinen. "Anna uudelle harrastukselle ja innostuksen kehittymiselle aikaa. Kokeile lajia muutaman kuukauden ajan säännöllisesti. "
  • 4. Säännöllisyys ja aktiivisuus. "Tee harjoitusta myös vähän kotona."

Veikko Tarvainen on helsinkiläinen jooganopettaja, vapaa toimittaja, entinen pitkäaikainen omaishoitaja ja valtiotieteen maisteri, joka perusti äijäjoogan vuonna 2006. Hän on myös kirjoittanut kirjan "Äijäjooga" (2016).

Videovinkit

5 min

Joogaa with

Äijäjoogan isä kertoo mistä on kyse, ja miksi yhä useampi mies joogaa

Oppitunti
20 min

Joogaa with

Koko kehon voimakas äijäjooga sekä rauhoittava loppurentoutus

Oppitunti
15 min

Joogaa with

Harjoittele erilaisia rentoutusasentoja ja -menetelmiä keholle ja mielelle

Äijäjooga verkossa

Veikko Tarvainen

Lue lisää

Yogobe

Me kirjoitamme, keräämme, luomme ja teemme parhaamme inspiroidaksemme lukijoitamme ja jäseniämme kestävään hyvinvointiin. Jos kaipaat sisältöä jostain tietystä aiheesta, älä epäröi ottaa yhteyttä: [email protected]